ME




Keijupuiston kennel on pieni, harrastuspohjainen kotikenneli. Koiramme asuvat perheenjäseninä kotonamme ja osallistuvat jokapäiväiseen elämäämme. Koirat elävät kanssamme kodin joka puolella, ja voivat juoksennella pihalla aidatussa puutarhassamme, erillisiä kenneltiloja meillä ei ole. Koiramme ovat meille hyvin rakkaita koirapersoonia.

Huolimatta kasvatuksen harrastusluonteesta olemme hyvin kunnianhimoisia ja vaativia koiriemme laadun suhteen. Jalostusparia valitessamme tärkeimpinä kriteereinä ovat rodunomaisuus ja terveys. Valitsemme yhdistelmät jalostukseen hyvin huolella ja toiveena on, että jokaisesta yhdistelmästä voisi jättää jälkeläisiä omaan kasvatus- ja näyttelytyöhön. Arvostamme kaunista ulkomuotoa ja hyvän seurakoiran tasapainoista luonnetta. Kaikki jalostukseen käyttämämme koirat ovat silmä- ja polvitarkastettuja, terveitä sekä ehdottoman hyväluonteisia.

Miellyttävää olisi, jos koirista tulisi näyttelytähtiä, mutta tärkeintä on, että ne kehittyvät hyviksi perheenjäseniksi omiin koteihinsa. Suhtaudummekin huolella uusien kotien etsintään. On tärkeää, että koirat voivat hyvin, ja että sopiva koti löytyy kullekin koirapersoonalle.

Pentumme syntyvät kotona ja saavat heti syntymästä asti läheisen kontaktin ihmisiin. Pentuja hoidetaan huolella ja ne saavat paljon hellyyttä ja rakkautta ja virikkeitä. Ennen luovutusta eläinlääkäri tarkastaa pennut, että kaikki on kunnossa. Pennut luovutetaan uusiin koteihinsa madotettuina, mikrosirutettuina ja rekisteröityinä Suomen Kennelliittoon. Pennut saavat mukaansa tutun pedin, kirjalliset ohjeet ja tuttua ruokaa, sekä kuvallisen pentukirjan muistona "vauva-ajasta". Pennut ovat tervetulleita vierailemaan meille uusine perheineen - on aina ilo tavata aikuiseksi kasvanut "meidän vauva". Ja kasvattajan tuki on aina saatavissa koko koiran eliniän, jos tulee kysyttävää.
Asumme "melkein maalla", aivan pohjoisimmassa Pohjois-Helsingissä.

Noudatan Suomen Kennelliiton sopimuksia ja kaavakkeita.

Olen Suomen Kennelliiton, SuKoKa - Suomen Koirankasvattajat ry:n ja Chihuahua ry:n jäsen.

Chihuahua.ry myönsi minulle 2014 kunniamerkin työstäni rodun ja yhdistyksen hyväksi.